Viestinnän ja valmentamisen osaaja: kolmekymmentä vuotta työuraa kansainvälisissä pörssiyhtöissä, paikallisessa osakeyhtiössä ja kaksi ison kampuksen käynnistämistä (Mediapolis & Kauppi Sports Center). Kesätöinä huvipuistossa sekä hoitamassa sotaveteraaneja Kauniaisissa. Unelmatöihin olen saanut lukea myös työt urheilun parissa: Tappara & Koovee.
Luontaisesti vahvat vuorovaikutustaidot, innostuksen ja uskon valaminen ihmisten omiin kykyihin sekä auttamisen halu on vienyt mukaan seura- ja yhdistystoimintaan sekä valmentamisen pariin.
Harmonisen ja lämpimän ilmapiirin luojana olen saanut toimia eri yrityksissä yrityskulttuurilähettiläänä ja pörssiyhtiöiden lukuisissa yt-neuvotteluissa kannustajana ja muutosmyönteisyyden edustajana.
Millainen minä olen?
Ystävällinen, empaattinen, avoin & helposti lähestyttävä viestinnän, markkinoinnin ja valmentamisen osaaja.
Olen hyvä:
- Organisoinnissa, lankojen käsissä pitämisessä, isojen kokonaisuuksien hallinnassa
- Uudistamaan ja kehittämään ihmisiä ja organisaatioita
- Auttamaan arvojen tekemisessä
- Synnyttämään ihmisten innostusta asioihin ja hankkeisiin
Huolehdin sinun ja yrityksesi viestinnästä kannustavasti ja innostavasti, välittäen ja kuunnellen.
Mitä minä haluan?
Auttaa sinua viestimään toimintanne ytimestä, jotta tieto kulkee ja tulos näkyy viivan alla. Tehdään yhtenäinen linja kaikkeen tekemiseen ja vuorovaikutukseen. Haluan luoda käyttöösi näköistäsi viestintää suunnittellusti!
Onnistunut viestintä tarvitsee hyvän ilmapiirin ja harmonian - näiden luominen onkin intohimoni ja vahvimpia luontaisia taipumuksiani.
Haluan tarjota joustavuutta, sitoutumista, auttavaisuutta, innostavuutta, sparraamista, mielipiteiden ja näkemysten vaihtamista.
Valmentamisen puolella haluan olla apu, innostaja ja kannustaja omien vahvuuksiesi hyödyntämiseen tunnistamalla ne.
Mihin minä olen menossa?
Kunnioittaen luontaisia ominaisuuksiani toimin parhaimmillani ihmisten ja organisaatioiden kehittäjänä ja valmentajana.
Puhujana haluan jakaa ja vaikuttaa oman suorittaja-miellyttäjä-tavoitetyypin matkaa kohti oman enemmän itsensä näköistä elämää teemalla "Turha kiirehtiä - polku aukeaa ajallaan"
Tutustu tarkemmin osaamiseeni ja tekemiseeni tästä!
